Sivut

torstai 14. toukokuuta 2009

Kevät

Aina näihin aikoihin sitä huomaa pihallaan yhtä ja toista kunnostuksen tarpeessa olevaa kohtaa. Tai oikeastaan ei meillä vielä niitä kunnostettavia ole mutta kohtia jotka on keskentekoisia löytyy kyllä. Velipoikaa kyselinkin kaveriksi, saisi edes joitakin kohtia kuntoon.
Talven jäljiltä pihamaat on mystisesti siirtynyt, siellä täällä jalka humpsahtaa myyrien tekemiin koloihin. Onneksi kasvit on säästynyt näiltä tuholaisilta, ainakaan omenapuuta eivät ole päässeet jyrsimään. Jotain hyvääkin näistä elukoista on ollut. Kivikkopenkin vierestä sai helposti kalliota lisää esiin kun myyrät oli valmiiksi kaivaneet maan irti. Kalliota on tarkoitus paljastaa niin paljon kuin sitä tuossa lähellä pintaa vain on. Ja kivikkopenkistä tehdä massiivisempi, harmikseni mies hautasi kaikki tontilla olleet kivet silloin kun kaivuri oli pihamaalla.
Pojan ikkunan alle olisi tarkoitus saada nurmen tilalle jonkinlainen kukkapenkki-vesiaihe-kivikko järjestely, tuosta kun on vaikea leikata nurmi päältäajettavalla koneella (kuten näkyy kulon määrästä). Tällä hetkellä mietinnässä on vinottain kulkeva puro (ehkäpä vain hiekkaa tms.) jonka toisella puolella muutama havu ja kiveä, toisella taasen kukkia sekä hakekate.


Tämä on ehkä se tärkein homma tälle kesälle, haluan pergolan valmiiksi. On kyllä melkoisen ruma tällaisenaan. Kaiteet ja väriä pintaan. Joidenkin mielestä terassimme kaipaa myös kunnollista puutarha-ruokailuryhmää, itse olen enemmän kuin tyytyväinen isäni aikanaan tekemään pirttikalustoon. Se on tukeva ja sopivaan tilaan menevä.

1 kommentti:

  1. Riittää sitä puuhaa teilläkin. Vaikka kyllä mielestäni keskeneräinenkin piha aina tuommoisen muutaman neliön parvekkeen voittaa, josta en vieläkään ole päässyt eroon =)

    VastaaPoista