Sivut

torstai 31. heinäkuuta 2008

Mansikkakakku

Niin, taas leivoin mansikkakakun , oikeastaan jo tiistai-iltana. Anoppi täytti tuossa jokin aika sitten vuosia ja keskiviikkona niitä jälleen muutaman vieraan kera juhlittiin. Itse ehdotin että josko tekisin kakun tarjottavaksi ja sehän kelpasi, tosin taas hieman karkasi mopo käsistä kakun koon suhteen. Viidelle hengelle olisi tainnut riittää hieman pienempikin versio.


Pohja on ihan perus kakkupohja, jota käytän oikeastaan aina kun leivon täytekakkuja, tällä kertaa 4-munan versiona. Pohjan leikkasin vain kahteen osaan, jotka kostutin vaniljamaidolla (siis maitoa ja vaniljasokeria sekaan). Väliin ja päälle tein mansikkarahkaa (1prk flora vispi, 200g rahkaa, sokeria ja tuoreita mansikoita), josta tuli melkoisen makeaa koska poika auttoi sokerin laitossa. Koko komeuden päälle asettelin sitten marenkilevyn (2 valkuaista ja 1 dl sokeria). Reunaan vielä purkillinen floraa pursotettuna ja kesäinen marenki-mansikkakakku on valmis.

1 kommentti: