Sivut

sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Huh hellettä

Ihanan helteinen loppuviikko takana, ja pihalla upouusi hiekkalaatikko. Voisiko enempää enää toivoa? No ehkäpä valmiin hiekkalaatikon. Puutavara nimittäin loppui kesken joten viimeistely jäi tulevaisuuteen (kun ei viitsinyt jokusen laudan takia lähteä ajelemaan yli 60 kilsaa). Tämähän johtuu vain ja ainoastaan siitä että hiekkalaatikko olikin hieman erimallinen kuin uu-uu vaari (poika siis kutsuu isän isäänsä uu-uuksi kun ei osaa vielä vaaria sanoa) oli luullut. Pojalle ja minulle kun ei aivan tavallinen kelvannutkaan. Kovasti oli poika vaaria auttamassa laatikon teossa, aluksi meinasi aivan tulla riitaa porakoneesta mutta onneksi sitten poika muisti että sisällähän hänellä on omakin kone. Lisää kuvia kunhan "auton" tuunaus tuosta hieman edistyy....


Omenapuukin on tehnyt elonsa ensimmäiset kukat. juuri muu ei meidän pihalla kukikkaan, paitsi tietenkin voikukat. Näyttää kuitenkin siltä että jaloangervot ei sittenkään kuolleet talvella/kevään pakkasilla koska nyt kohinalla penkistä nousevat.


Poika kävi viime torstaina myös elämänsä ensimmäistä kertaa urheilukilpailuissa, siis ihan osallistujana. Hienosti juoksi alle viisivuotiaiden sarjassa toiseksi ja kumikiekkoakin heitti yli metrin, siitä se lähtee. Tosin tuo 40 metrin juoksumatka taisi pojan mielestä olla liian lyhyt kun juoksi samalla vauhdilla melkein koko kentän ympäri, taitaa siis tulla enemminkin kestävyysjuoksija pojasta. Suorituksen jälkeen oli kiva tutkailla urheilukentän laitamia uusi huppari päällä.


Toivottavasti kesäiset säät jatkuu, mukaanlukien sellaiset ihanat kesäsateet jotka sopivasti raikastavat ilman ja kastelevat kukkapenkit. Tänään olen kyllä oleillut lähes koko päivän sisällä vaikka aurinkokin paistoi, aika kun kului miehen uuden kannettavan asennuksia tehdessä. Samalla haaveilin uudesta pöytäkoneesta...

4 kommenttia:

  1. Olipas kivat kuulumiset. Meidän tyttö on kertonut kaikille kuinka hieno hiekkalaatikko serkulla on. Täytyy tulla joku päivä katsomaan livenä!

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa vain, tosiaan hieman on vielä kesken... Ja säätkään ei juuri nyt suosi joten kesken taitaa olla jonkin aikaa, koko ajan kuitenkin suunitellaan että mitäs siihen vielä voisi laittaa... Renkaat,lamput,ratti ja kaikkea muutakin mitä autossa on.

    VastaaPoista
  3. Kiva lukea kuulumisia! Ja mielettömän upea hiekkalaatikon alku.

    VastaaPoista
  4. Taitaa teille tulla hieno hiekkalaatikko. Me toivotaan itsellemme jossakin vaiheessa aluksi pihaa ja sitten voisimme seuraavaksi siihen harkita sitä hiekkalaatikkoa.

    Hyvän urheilusuorituksen jälkeenhän täytyy tietenkin juosta kunniakierros =)

    VastaaPoista